Äitienpäivätouhuja ja ompelunurkkauksen rakentelua

Joka vuosi sama homma: mitä tehdä lasten kanssa mummoille äitienpäivälahjaksi? Minusta on kiva antaa (ja myös saada) lasten tekemiä lahjoja. Lapset kun tekevät niitä tosissaan ja koko sydämellään. 

Tänä vuonna idean antoi Minttu, joka kysäisi tehtyäni pyyhkeen (josta juttua aiemmin täällä ), josko pojilla pysyisi jo neula ja lanka käsissä! Eikun kokeilemaan (joskin taas tämä lahjarumba piti aloittaa vasta muutamaa päivää ennen H-hetkeä ja kiirehän siinä meinasi tulla ;) ).

Alexi koristelemassa äitienpäivälahjaa, keskittyneenä ja kieli nenässä (niin kuin aina).

Nämä äitienpäivälahjat syntyivät kierrätysmateriaaleista. Olen silloin tällöin napsinut kirppareilta mukaan vanhoja vohvelipyyhkeitä, monesti lähinnä sen vuoksi, että niissä on kauniita virkattuja pitsinauhoja.


Annoin vanhemmalle pojalle neulan ja lankaa käteen ja hommahan sujui kuin vanhalta tekijältä! Päiväkodissa ovat pujotelleet pahvikuvia (siis niitä semmosia pisteestä pisteeseen- ompelukuvia), mutta eivät vohvelikankaaseen. Nuorempi poika ei malttanut oikein keskittyä hommaan, mutta kyllä hänkin muutaman langan pujotteli.

Oma äitini sai yllätyslahjan tosiaan: tätini antoi minulle aikoinaan pyyhkeen, johon äitini oli nuoruudessaan itse kirjaillut nimensä. Pyyhe oli pyörinyt tuolla kaapissani jo useamman vuotta käyttämättömänä, koska se oli niin hassun kokoinen: vähän turhan iso käsipyyhkeeksi ja turhan pieni kylpypyyhkeeksi, lisäksi se oli vuosien varrella saanut jokusen tahrankin, jotka eivät pesussa lähteneet. Eikun vaan sakset käteen, tahrakohdat pois ja saksitaan pyyhe käsipyyhkeen mittoihin ja lapset koristelemaan. Hurjan hurjia koristeita ei tämä pyyhe saanut, mutta ajatushan se on tärkein! Äitini katseli heken aikaa pyyhettä mietteliäänä, minun täytyi hiukan valottaa hänelle pyyhkeen historiaa. Kyllähän se muori lopulta tämän pyyhkeen muisti kirjailleensa, yllätys lienee ollut suuri, että koko pyyhettä ylipäätään oli enää olemassakaan!

Tässä pyyhkeessä yhdistyi kolmen sukupolven käsityö!

Kun lapset olivat anopille tarkoitettuun pyyhkeeseen ompeluksensa tehneet, huomasin harmikseni siinä olevan pari haaleaa tahraa myös (olivat niin hailakoita, ettei niitä erottanut kuin auringonvaloa vasten katsottaessa). Enää en ennättänyt uutta pyyhettä lasten kanssa koristelemaan ja mietin, miten saisin nuo tahrat piiloon. Ensin meinasin laittaa puuvillakankaasta pyyhkeen reunasta reunaan ylettyvän kaistaleen, mutta kangasvarastoistani ei löytynyt sopivaa kangasta. Lopulta keksin applikaation! Ja minun mielestä siitä tuli aika hieno, olisinpa älynnyt ommella samanlaiset applikaatiot äitini pyyhkeeseen (äitini sai lahjansa hiukan ennakkoon olosuhteiden pakosta). Toisen sydämen leikkasin tuosta em. äitini pyyhkeen jämistä ja toisen sydänpalasen samasta vohvelikankaasta, josta tein itselleni pyyhkeen keittiöön.

Anopin pyyhe, pahoittelen pyyhkeen ryttyjä (olen sikalaiska silittämään...).

Eihän lasten tekemät koristelut tosiaankaan ole suuren suuret (ne on siis nuo neliöt tuolla pyyhkeiden nurkissa), mutta mielestäni hienot ensikertalaisilta, 4- ja 6- vuotiailta pojilta! Siitä se lähtee, ensi vuonna ehkä enemmän :)


Äitienpäivän aattona sain myös oman ompelunurkkaukseni kuosiinsa (iso kiitos Tiinalle lapsenhoidosta). Ohessa kuva siitä, minkälainen nurkkaus oli ennen. Voin muuten kokemuksesta sanoa, että tuommoinen kulmamallin tietokonepöytä EI toimi ompelupöytänä! Ompelukoneeni ja saumurini olivatkin kummasti majoittuneet alakertaan ja keittiönpöydälle...

"Ompelunurkkaus" ennen

Tietokonepöytä meni kaupaksi Facebookin kirppisryhmän kautta ja siitä saadut rahat sijoitin uuteen ompelupöytään. Sattumalta löysin netistä, Tori.fi:stä, säädettävillä jaloilla olevan pöydän erittäin edukkaaseen hintaan (minusta 20€ Martelan työpöydästä ei ole paha hinta ;) ). Sainpas ompelupöydän, jonka saa säädettyä juuri omille mitoille sopivaksi (minä kun olen tämmöinen 152 senttinen hukkapätkä, jolle kaikki normipöydät on liian korkeita).

Ompelunurkkaus jälkeen. Suunnitelmissa olisi vielä laittaa tuohon seinälle pieni hylly, johon saisi lehtikotelot ja muun pienen sälän.

Tuossa pöydän vieressä oleva harmaa laatikosto (joka on likimain täynnä sukkalankoja ja -puikkoja...) on pyörillä oleva ja sen saa siis helposti siirrettyä edestä. Tällä hetkellähän tuo ompelunurkkaus näyttää vielä siistiltä, eihän siellä ole juuri mitään ennättänyt ompelemaan kauniiden ilmojen takia! Ja kun järjestelin nuo ompelukoneen ja saumurin langat, hätkähdin itsekin, kuinka paljon niitä onkaan kertynyt (laatikko tuolla vasemmassa nurkassa lehtikoteloiden alla on täynnä ompelulankoja), toki saumurin lankarullat ovat isoja ja ompelukoneella kaksoisneulalla ommellessa on melkein oltava kaksi rullaa kutakin väriä.


Niin ja sitten vielä niihin äitienpäivälahjoihin... Sainhan minäkin omien lapsosten askartelemat lahjat (ja täytyy myöntää, että nyt jos koskaan lahjat osuivat kuin nyrkki silmään, päikkärin tädeillä tuntuis olevan mamman harrastus hyvin tiedossa ;) ). Nämä lahjat kruunasivat ompelunurkkauksen! Pientä vinkkiä tulevista lahjoista sain jo äitienpäivän alla: "Äiti, meillä on sulle päikkärissä salaisuus. Sitä ei saa paljastaa, koska se on salaisuus. Se on neulatyyny!"

Lasten päiväkodissa askaretemat neulatyynyt <3

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Aurinkoisia kesäpäiviä ja Suomelle tsemppiä huomiseen peliin (ja lieköhän ollut ihan pakko sotkea jääkiekkokin tänne... :D )!

Askartelua lasten kanssa ja muuta sekalaista settiä

On tässä jotain saatu aikaiseksikin välissä. Monta asiaa on aloitettu ja jotain on valmiinakin :)

Eräänä päivänä päätin suorittaa lasten vaatekaapeilla siivouksen ja inventaarion. Pieneksi käynyttä vaatetta lähti iso kassillinen myyntiin ja uutta pitäisi tilalle saada. Kysäisinpä sitten lapsosilta mielipidettä, että minkälaista shortsia herroille kesäksi saisi olla. Vanhemman pojan vastaus oli, että lohikäärmeshortsit ja nuoremman vastaus oli... SOTILASSHORTSIT! Minulla pursuaa kangaslaatikot täynnä kankaita (ja lisää on Saksasta tulossa...), mutta ei auttanut kuin lähteä seuraavana päivänä paikalliseen kangaskauppaan ostamaan maastokuvioista kangasta. Lohikäärmekangasta minulta onneksi hiukan löytyi (mutta ne shortsit odottaa tuolla vielä ompelijaansa).

Kesävaatetta pikku sotilaalle!

Sattuipa sopivasti olemaan kangaskaupassa erä edullisesti puuvillaista maastokangasta, ostin sitä sitten kerralla reilummin, onpahan jemmassa vastaisuuden varalle! Passelit kaavat löysin pitkän etsinnän jälkeen Ottobrestä (3/2008), lahkeet oli aluksi liian pitkät nuoremman pojan makuun, lyhensin niitä reilusti. Ja koska tuo kangas oli suht edullista, uskalsin shortsit tehdä suoraan, ilman erillistä kierrätyskankaista valmistettua testiversiota/ kaavakokeilua ;) Sen verran olen Ottobren kaavoista oppinut, että saumavarat jätin leikkaamatta, koska ko. lehden kaavat tuntuvat olevan melko reilua mitoitusta.

Lisää taskuja!

Ja koska poitsu on melkoinen aarteenmetsästäjä (eli siis auton takakontissa kulkee hyvinkin usein havuja, käpyjä, risuja, kiviä, joskus jopa koivuhalkoja, taskuista löytyy pullonkorkkeja, hiekkaa, karkkipapereita :D), niin pitäähän housuissa taskuja olla tarpeeksi! Alkuperäisessä kaavassa oli vain sivutaskut, jotka nekin melko pienet, päätin ommella seuraaviin shortseihin muutamat taskut lisää. Nyt löytyy sivutaskut, takataskut ja reisitaskut, molemmin puolin! Kelpaa täytellä taskut aarteilla (joita äiti sitten kadottaa pyykkipäivänä)!


Myöskin keittiömme kaipasi yhtä asiaa: muistitaulua. Löysin kirpputorilta muistitaulun, mutta se näytti sellaisenaan melko tylsältä. Vierailu Tiimariin ja lisäksi oman askartelulootan uumeniin, lapset maalaamaan ja sommittelemaan ja äiskälle kuumaliimapistooli käteen.

Muistitaulu keittiöön, kuvan otti Marco 4vee :)

Muistitauluun pitäisi vielä kehitellä joku kiva kiinnityssysteemi ja eikun seinälle. Siinä säilyy (toivottavasti) kaikki päiväkodin tärkeät tiedotteet sun muut ja jokaiselle perheenjäsenelle on oma pyykkipoika (KAMB= perheenjäsentemme ensimmäiset kirjaimet), johon voi ripustaa vaikkapa... AARTEITA ;)

Nuo maastokuvioiset shortsit olivatkin sitten (toivottavasti, ainakin toistaiseksi) viimeinen ompelu äidiltäni ikuisuuslainassa olevalla, 3- lankaisella saumurilla. Olen tässä tullut siihen johtopäätökseen, että 3- lankaiset saumat ei kestä ainakaan meidän poikien vaatteissa sellaisenaan (vaan ne pitäisi lisäksi ommella tavan ompelukoneella). Isäntä osti tässä ennen pääsiäistä projektiksi vanhan moottorikelkan, joten minä aloitin suhteellisen hyvällä omalla tunnolla metsästämään 4- lankaista saumuria. Eikä siinä kauaa mennyt, kun passeli tarjous sattui kohdalle, niinpä meille kotiutui eilen Bernette 334D- saumuri. Tässäpä sitä sitten aloitellaan opiskelu tuon "uuden" saumurin kanssa, on nimittäin pikkuisen erilainen käyttää kuin tuo vanha (jossa ainokaisia säätöjä oli langankireyden säädöt). Kovasti liikkeen myyjä yritti uuden uutukaista kaupata, mutta minä pidin pääni ja lopulta marssin käytetty (täyshuollettu ja vuoden takuu) saumuri kainalossa kotiin!

Sairastelua ja reissaamista (ja kangaslaatikon tuhoamisyritys)

Pari viikkoa mennä hurahti nopeasti. Hiihtoloman jälkeisen viikon kuopus sairasteli kotosalla flunssaa ja keuhkoputkentulehdusta, esikkokin pari päivää paranteli nuhaista oloaan ja taisipa itselläkin kuumetta hiukan pukata. Olipahan jännitettävää, sillä meillä oli suunniteltu reissuun lähtö ja laivamatkakin Tukholmaan oli jo maksettuna ja voi että mikä pettymys lapsille olisi ollut, jos laivareissua olisi jouduttu siirtämään! Nyt on reissut reissattu ja kotiarkeen palattu.


Olin tilannut Ruotsissa asuvan veljeni avustuksella kankaita täältä ajatuksena napata ne Tukholmassa käydessä veljen luota mukaan (tuo ko. verkkokauppa ei toimita tilauksia Suomeen, siksi moinen kiertotie ;) ). Reissua edeltävällä viikolla minulle meinasi iskeä jopa jo jonkin näköinen ahdistus, kun noita kankaita on tullut hamstrattua marinoitumaan kaappeihin ja lisää oli tulossa. Eikun tuumasta toimeen ja lapsosille paitoja "sarjatuotantona". Menihän siihen päivä jos toinenkin, välillä potilaan seurana ja erotuomarina ja ruoanlaitossa ja ja ja... Ja vasta reissun jälkeen sain kauluksien resorit ommeltua paikoilleen.

Lapsosten uudet paidat

Paitojen kaava on jostain Ottobrestä ja jostain toisesta lehdestä yhdistetty ja muokattu omille lapsille sopivaksi. Siinä mielessä helppoa noita paitoja tehdä sarjassa omille pojille, kun ovat liki saman kokoisia (ikäeroa on 1v4kk), toisen paitakankaita leikellessä jätän saumavarat pois ja lyhennän hiukan hihoja. Ja kuten kuvasta voi ehkä huomata, olen SUPERLAISKA vaihtelemaan saumuriini lankoja ja jos totta puhutaan, niin vihaan sitä hommaa melkoisesti (ja jos IHAN rehellisiä ollaan, niin myönnettäköön, että muutamaan otteeseen olen hermoni menettäny lankoja vaihtaessa ja hyvinkin usein pyydän perheemme Pelle Pelottoman siihen hommaan) . Näiden paitojen kankaat taitaa olla ostettu Sampsukalta, kotipuoti kun on petollisen lähellä :) Tuosta keltaisesta traktoripaidasta tykkään ainakin itse melko paljon, pitäähän kovalla traktorimiehellä olla traktoripaita! Käyttöön se ei vielä ole ennättänyt.


Sairastelun keskelle sain ihanan piristyksenkin ja pakko jakaa tämä riemu täälläkin. Siis tuo itse kirjekuori on piristys ja ihanuus, sisällöstä ei varmasti monikaan voi sanoa samaa. Mutta mä tykkään, molemmista!

Piristävä yllätys postilaatikolla!

Ostin (kyllä, luitte aivan oikein, ostin) nuo kaksi vanhaa kahvipakkausta ja sokeripussin Facebookissa toimivasta kirppisryhmästä. Niistä on tarkoitus tehdä (joskus) taulut keittiömme seinälle, sopivat mielestäni mukavasti kahvipurkkikeräilyni rinnalle. Tässä siis mielestäni hyvä (ja iloinen) esimerkki siitä, kuinka myös postitettaessa voidaan käyttää kierrätysmateriaaleja. Itse jemmailen kaikki muovipussit ja vastaavat, niissä on helppoa lähetellä esim. kankaita eteenpäin.

Ja kun olimme kylättelemään Vantaan suunnille lähdössä, niin eihän sinne tyhjin käsin voinut mennä. Päätin pikatikkinä ystävän pesueelle vielä pipot perjantaina surauttaa (lähtö oli lauantaiaamuna) ja kangaskaupan kautta piti koukata, koska eihän minulla ollut MITÄÄN tyttömäisiä kankaita varastoissani.

Tuliaiset ystävän perheelle

Perjantaina iltapäivällä vasta siis varmistui, että ylipäätään voimme lähteä lauantaiaamuna matkaan. Uskalsin pakkaamisenkin vasta perjantaina aloittaa ja ihme kyllä, ei tullut edes järkyttävä kiire (miehen siskon tupareissakin kävimme mansikkajuustokakun lahjaksi viemässä :P ) ja kaikki tarvittavat tavarat oli mukana.

Ja niin, kun kerran Etelä- Suomessa ajeltiin, eihän ilman varastomyymälävierailua kotiin voinut palata. Kangastukun varastomyymälässä oli "pakko" vierailla, ei sieltä hirveästi ompelukamppeita mukaan tarttunut, jotain pientä kuitenkin, niistä lisää myöhemmin. Reissusta olikin "kiva" palata kotiin keskiviikkoiltana, torstai ja perjantai menikin sitten siivotessa ja esikon 6- vuotissyntymäpäiviä järjestellessä lauantaiksi.

Uusista kangasherkuista kuvia ja päivitystä myöhemmin!

Olipa kerran T- paita...

Nuorimmainen poika esitti taannoin toiveen maastokuvioisesta piposta. Kirpparilla kierrellessäni silmiini sattuikin sitten maastokuvioinen trikootoppi, hintaakin oli hurjat 0,20€! Tänään sitten päätin pistää taas pipotehtaan pystyyn piristääkseni kuumeista potilasta ja tarttua Facebookin Ompeluelämää- ryhmän haasteeseen tehdä T- paidasta jotakin uutta. Itse käytän paljonkin vanhoja T- paitoja mm. pipojen vuoriin sekä uusien kaavojen kokeiluun.

Tekemisen ohella kuvailin nuo pipon ompelun vaiheet, jos joku haluaa piponteko- ohjetta. Apuna kuvaamisessa oli myös pikku potilaamme kera veljensä :) Ohjeita on varmasti liki yhtä monta kuin on tekijöitäkin, tässä niistä yksi.

Kirppislöytö: maastokuvioinen trikootoppi, hintaa 0,20€

Pipon vuoreksi kaivelin kangaslaatikosta oman vanhan T- paitani, joka oli paitana jo parhaat päivänsä nähnyt... Paidat saksitaan saumojen vierustaa pitkin auki (tämä ei ole välttämätöntä tokikaan, kaavan voi laittaa tuohon paidan päälle suoraan ja leikata kaksi pipokappaletta kerralla. Minun oli saksittava saumat auki, koska paidoissa oli hiukan tahroja).

Sitten leikkaamaan! Kaavan olen piirrellyt viime syksynä jostain omasta vanhasta lempparipipostani, sitä olen sitten muokkaillut tarpeen tullen suuntaan ja toiseen.

Leikataan yhteensä neljä kaavanmukaista palaa: kaksi vuorta varten ja kaksi sitten päällyskankaaksi.

Palat leikattuina

Neulataan ja ommellaan yksi vuorikappale ja yksi päällyskappale alareunasta yhteen, oikeat puolet vastakkain.

Saumurointia odottamassa

Sen jälkeen neulataan nuo äsken ommellut kappaleet toisiinsa, oikeat puolet vastakkain ja nimenomaan niin, että esim tässä tapauksessa maastokuviot ovat vastakkain ja ruskeat (eli vuorikappaleet) ovat vastakkain. Tässä vaiheessa laitetaan myös mahdolliset heijastimet tai merkit pipoon.

Alareuna saumuroitu ja kappaleet neulattuna yhteen (sauma näkyy siis kuvassa keskellä pystyssä)

Kun pipokappaleet on ommeltu yhteen, on aika leikata kääntöaukot. Aukon koko riippuu siitä, miten istuvan piposta haluaa, minä leikkaan nuo aukot melkolailla summassa, en ole niitä sen kummemmin ikinä mittaillut :D

Sitten ommellaan tuosta päällimmäiseksi tulevasta kankaasta tuo äsken leikattu aukko kiinni.

Nurjalle puolelle päälaen kohtaan muodostuu tuollainen raksi

Tässä vaiheessa käännetään pipo oikein päin vuoreen leikatun aukon kautta. Nyt ommellaan vuoreen jäänyt aukko oikealta puolelta samalla tavoin, kuin tuossa edellisessä kuvassa.

Vuoren aukko neulattuna umpeen

Nytpä pipo alkaa olla valmis. Vaikka vuoren sauma on ommeltu oikealta puolelta umpeen, se ei haittaa, koska sinnehän se pipon sisälle jää.

Melkein valmis pipo

Työnnetään vielä tuo vuori pipon sisälle ja eikun kovaan käyttöön!

Potilas sai piponsa, tuli aluksi sen verran reilu tapaus, että sai käännettyä tuota alareunaa, mutta se ei herralle kelvannut...

Aina ei kaikki kuitenkaan mene niinkuin pitäisi. Mallipipotapauksessa jouduin vielä kavennushommiin... Pipo kirjaimellisesti pyöri käyttäjänsä (ja myös minun) päässä. Eikun vaan vuoren sauma päälaelta auki, pipo nurin ja kaventamaan. Siinä meni kaventaessa sitten heijastinkin mukana.

Tokihan isoveljenkin piti uusi pipo saada ja kangaslaatikon kätköistä löytyi pipon etupuolelle riittävä palanen lohikäärmetrikoota. Vuorena ja takakappaleena tuossa vihreässäkin pipossa on vanhoja paitoja silputtuna. Vuori tuppaa hiukan pilkistämään ainakin noin uutuuttaan, tuon alareunan voisi ommella vielä reunasta, mutta enpäs jaksa, kun se vuori sinne hetkessä muotoutuu :)

Päivän piposaldona neljä pipoa: kaksi omille lapsille, yksi itselle ja yksi ystävän tytölle. Tuo oman piponi kangas on myös yksi niistä "pakko saada"- kankaista: norsukuvioinen joustofrotee. Kuolasin tuon kuosin perään jo neljä vuotta sitten, kun tuolle kuopuksellemme kestovaippoja ompelin. Ikinä en ennättänyt tuolla kuosilla vaippaa tehdä. Taannoin löysin tuota kangasta palan eräästä huutokaupasta, metrihinta nousi tuollekin melko korkeaksi (en edes uskalla lopullista hintaa mainita...), mutta sainpas itselleni mieluisan pipon!

Traktoripipo on taas "tilauksesta" tehty. Keskustelimme kerran ystäväni kanssa siitä, miksi tytöille tuputetaan tyttömäisiä kuoseja ja värejä, monesti vaaleanpunaista ja Hello Kittyä. Lupasin tehdä neitokaiselle traktoripipon! Värit on mielestäni melko passelit molemmille sukupuolille, itse olen tekemässä tuosta samasta kankaasta pojalleni paitaa. Vaikka poikiamme luullaan hyvinkin usein tytöiksi pitkien, vaaleiden hiustensa vuoksi, käytän poikiemme vaatteissa myös punaisia sävyjä. Toki täysin vaaleanpunaiseen en poikia pue (vaikka se vanhemman pojan suosikkiväreihin kuuluukin) ja pyrin siihen, että aina on jotain poikamaistakin päällä.

Päivän saldo!

Intohimona pelti ja alumiini

Noita erinäköisiä purkkeja on talouteemme ihmeellisesti vuosien varrella kertynyt. Kaikki sai alkunsa siitä, kun sain tädiltäni punaisen Pauligin kahvipurkin omaan ekaan asuntoon muuttaessani. Hetkeä myöhemmin löysin kirpparilta raidalliset Marianne- ja Marimint- karkkipurkit, ne lähtivät mukaani, koska olivat yksinkertaisesti niin söpöjä!

Purkkikokoelmani. Nappasin samalla kuvan, kun pyyhkäisin pölyt tuolta kaapin ja purkkien päältä. Kuva on otettu pari kuukautta takaperin, sittemmin purkkeja on tullut jokunen lisää. Poikamme Marco (4,5 vuotta) huomaa muuten välittömästi, jos kokoelmaan on ilmestynyt yksikin uusi purkki!

Muutettuamme vuonna 2007 omakotitaloon, keksin asetella purkkeja keittiön kaappiemme päälle koristeeksi. Aluksi siellä oli niitä ne kolme kappaletta. Vähitellen niitä rupesi kirpputoreilta tarttumaan mukaan. Nyt alkaa keittiön kaapin päällys olla täynnä!

Viime viikolla tuli isoveljeni kanssa puhetta tuosta minun keräilystäni. Hän piti minua hiukan kahjona :) Veljeni kertoi, kuinka hän vastottain oli mennyt tyhjentämään ja remontoimaan erästä kuolinpesää (Ruotsissa): asunnosta oli kannettu jätesäkkitolkulla vanhoja kahvipannuja, kahvipurkkeja, kahvimyllyjä, kupariesineitä KAATOPAIKALLE! Minulle tuli hiukan suru puseroon, toisen roska on toisen aarre! Samalla ystäväni naapuri kertoili juuri uudistaneensa keittiönsä ja oli kantanut kaikki vanhat kahvipurkit roskiin :( Nykyisin tuo isäntäkin osaa jo kirppareilla katsella minulle uusia purkkeja, harmi vaan kun viime aikoina purkkien hinnat ovat kirppareillakin nousseet liki pilviin.

Nyt kun nuo kaapinpäällyset alkaa siis olla täynnä kahvipurkkeja, vaivihkaa meille on alkanut kerääntyä myös vanhoja, peltisiä sikari- ja karkkirasioita. Niille en ole vielä paikkaa keksinyt, eikä niitä vielä niin paljoa edes ole, ettäkö niitä kannattaisi vielä edes esitellä...

Sitten on vielä nämä:

 Tonkat toimivat kesällä kukka- asetelmien alusina (ja toisinaan ikävä kyllä poikien kuraleikeissä...). Peelarit ovat löytäneet paikkansa myös keittiöstä. Isoin alumiinitonkka on peräisin Nurmeksesta, mieheni kotipaikalta, reunimmainen alumiinitonkka on tuttavani mökiltä Lieksasta. Kaksi ruosteista tonkkaa on kirpparilöytöjä, haaveissa olisi hiekkapuhaltaa ja maalata nuo (joskus). Pienemmän ruosteisen tonkan kansi oli ruostunut kiinni, mutta onneksi meillä asustaa Pelle Peloton (isäntä siis), joka sai kannen irroteltua! Kansia ei kaikkiin ole enää tallessa, mutta minua se ei liiemmälti haittaa. Kansien puuttuminen ja lommot kertovat omalla tavallaan tonkkien tarinaa.