Äitienpäivätouhuja ja ompelunurkkauksen rakentelua

Joka vuosi sama homma: mitä tehdä lasten kanssa mummoille äitienpäivälahjaksi? Minusta on kiva antaa (ja myös saada) lasten tekemiä lahjoja. Lapset kun tekevät niitä tosissaan ja koko sydämellään. 

Tänä vuonna idean antoi Minttu, joka kysäisi tehtyäni pyyhkeen (josta juttua aiemmin täällä ), josko pojilla pysyisi jo neula ja lanka käsissä! Eikun kokeilemaan (joskin taas tämä lahjarumba piti aloittaa vasta muutamaa päivää ennen H-hetkeä ja kiirehän siinä meinasi tulla ;) ).

Alexi koristelemassa äitienpäivälahjaa, keskittyneenä ja kieli nenässä (niin kuin aina).

Nämä äitienpäivälahjat syntyivät kierrätysmateriaaleista. Olen silloin tällöin napsinut kirppareilta mukaan vanhoja vohvelipyyhkeitä, monesti lähinnä sen vuoksi, että niissä on kauniita virkattuja pitsinauhoja.


Annoin vanhemmalle pojalle neulan ja lankaa käteen ja hommahan sujui kuin vanhalta tekijältä! Päiväkodissa ovat pujotelleet pahvikuvia (siis niitä semmosia pisteestä pisteeseen- ompelukuvia), mutta eivät vohvelikankaaseen. Nuorempi poika ei malttanut oikein keskittyä hommaan, mutta kyllä hänkin muutaman langan pujotteli.

Oma äitini sai yllätyslahjan tosiaan: tätini antoi minulle aikoinaan pyyhkeen, johon äitini oli nuoruudessaan itse kirjaillut nimensä. Pyyhe oli pyörinyt tuolla kaapissani jo useamman vuotta käyttämättömänä, koska se oli niin hassun kokoinen: vähän turhan iso käsipyyhkeeksi ja turhan pieni kylpypyyhkeeksi, lisäksi se oli vuosien varrella saanut jokusen tahrankin, jotka eivät pesussa lähteneet. Eikun vaan sakset käteen, tahrakohdat pois ja saksitaan pyyhe käsipyyhkeen mittoihin ja lapset koristelemaan. Hurjan hurjia koristeita ei tämä pyyhe saanut, mutta ajatushan se on tärkein! Äitini katseli heken aikaa pyyhettä mietteliäänä, minun täytyi hiukan valottaa hänelle pyyhkeen historiaa. Kyllähän se muori lopulta tämän pyyhkeen muisti kirjailleensa, yllätys lienee ollut suuri, että koko pyyhettä ylipäätään oli enää olemassakaan!

Tässä pyyhkeessä yhdistyi kolmen sukupolven käsityö!

Kun lapset olivat anopille tarkoitettuun pyyhkeeseen ompeluksensa tehneet, huomasin harmikseni siinä olevan pari haaleaa tahraa myös (olivat niin hailakoita, ettei niitä erottanut kuin auringonvaloa vasten katsottaessa). Enää en ennättänyt uutta pyyhettä lasten kanssa koristelemaan ja mietin, miten saisin nuo tahrat piiloon. Ensin meinasin laittaa puuvillakankaasta pyyhkeen reunasta reunaan ylettyvän kaistaleen, mutta kangasvarastoistani ei löytynyt sopivaa kangasta. Lopulta keksin applikaation! Ja minun mielestä siitä tuli aika hieno, olisinpa älynnyt ommella samanlaiset applikaatiot äitini pyyhkeeseen (äitini sai lahjansa hiukan ennakkoon olosuhteiden pakosta). Toisen sydämen leikkasin tuosta em. äitini pyyhkeen jämistä ja toisen sydänpalasen samasta vohvelikankaasta, josta tein itselleni pyyhkeen keittiöön.

Anopin pyyhe, pahoittelen pyyhkeen ryttyjä (olen sikalaiska silittämään...).

Eihän lasten tekemät koristelut tosiaankaan ole suuren suuret (ne on siis nuo neliöt tuolla pyyhkeiden nurkissa), mutta mielestäni hienot ensikertalaisilta, 4- ja 6- vuotiailta pojilta! Siitä se lähtee, ensi vuonna ehkä enemmän :)


Äitienpäivän aattona sain myös oman ompelunurkkaukseni kuosiinsa (iso kiitos Tiinalle lapsenhoidosta). Ohessa kuva siitä, minkälainen nurkkaus oli ennen. Voin muuten kokemuksesta sanoa, että tuommoinen kulmamallin tietokonepöytä EI toimi ompelupöytänä! Ompelukoneeni ja saumurini olivatkin kummasti majoittuneet alakertaan ja keittiönpöydälle...

"Ompelunurkkaus" ennen

Tietokonepöytä meni kaupaksi Facebookin kirppisryhmän kautta ja siitä saadut rahat sijoitin uuteen ompelupöytään. Sattumalta löysin netistä, Tori.fi:stä, säädettävillä jaloilla olevan pöydän erittäin edukkaaseen hintaan (minusta 20€ Martelan työpöydästä ei ole paha hinta ;) ). Sainpas ompelupöydän, jonka saa säädettyä juuri omille mitoille sopivaksi (minä kun olen tämmöinen 152 senttinen hukkapätkä, jolle kaikki normipöydät on liian korkeita).

Ompelunurkkaus jälkeen. Suunnitelmissa olisi vielä laittaa tuohon seinälle pieni hylly, johon saisi lehtikotelot ja muun pienen sälän.

Tuossa pöydän vieressä oleva harmaa laatikosto (joka on likimain täynnä sukkalankoja ja -puikkoja...) on pyörillä oleva ja sen saa siis helposti siirrettyä edestä. Tällä hetkellähän tuo ompelunurkkaus näyttää vielä siistiltä, eihän siellä ole juuri mitään ennättänyt ompelemaan kauniiden ilmojen takia! Ja kun järjestelin nuo ompelukoneen ja saumurin langat, hätkähdin itsekin, kuinka paljon niitä onkaan kertynyt (laatikko tuolla vasemmassa nurkassa lehtikoteloiden alla on täynnä ompelulankoja), toki saumurin lankarullat ovat isoja ja ompelukoneella kaksoisneulalla ommellessa on melkein oltava kaksi rullaa kutakin väriä.


Niin ja sitten vielä niihin äitienpäivälahjoihin... Sainhan minäkin omien lapsosten askartelemat lahjat (ja täytyy myöntää, että nyt jos koskaan lahjat osuivat kuin nyrkki silmään, päikkärin tädeillä tuntuis olevan mamman harrastus hyvin tiedossa ;) ). Nämä lahjat kruunasivat ompelunurkkauksen! Pientä vinkkiä tulevista lahjoista sain jo äitienpäivän alla: "Äiti, meillä on sulle päikkärissä salaisuus. Sitä ei saa paljastaa, koska se on salaisuus. Se on neulatyyny!"

Lasten päiväkodissa askaretemat neulatyynyt <3

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Aurinkoisia kesäpäiviä ja Suomelle tsemppiä huomiseen peliin (ja lieköhän ollut ihan pakko sotkea jääkiekkokin tänne... :D )!

Haaveesta totta!

Nimittäin talouteemme saapui kangaspuut! Joskus vuosia sitten paukuttelin tätini kesämökin vintissä pari mattoa, siinäpä minun kokemukseni kangaspuista tähän mennessä olivatkin. Pari vuotta olen silloin tällöin isännälle vihjaillut (oikeasti silloin tällöin, asiasta on puhuttu varmaan maksimissaan 4 tai 5 kertaa), että joskus olisi omat kangaspuut ihan kivat. Välillä olen myynti- ilmoituksiakin seuraillut, mutta minun kukkarolle sopivia kangaspuita ei ole vastaan tullut. Paitsi nyt. Viikkoa- kahta ennen vappua isäntä vinkkasi nettikirpparilla olevan kangaspuut myynnissä ja vielä kohtuullisen matkan päästä. Mietiskelin, emmin ja arvoin... Minne ne sijoitettaisiin? Olohuoneen nurkkaan ei oikein moinen kapistus mahtuisi.


Pari päivää tuon isännän ilmoituksen jälkeen samaiselle nettipalstalle ilmestyi toiset kangaspuut: kapeammat ja hintakin oli yli kolminkertainen. Se oli ratkaisu tälle kaupalle. Äkkiä naputtelin halvempien kangaspuiden ostajalle viestiä. Useampikin kyselijä kangaspuilla oli ollut, mutta kaupat saatiin sovittua. Otin pienoisen riskin: en edes käynyt kangaspuita katsomassa ennen ostopäätöstä! Myyjä tuntui puhelimessa sen verran fiksulta ja rehdiltä ja vakuutti kangaspuiden olevan kunnossa, joten luotin häneen. Toki rahat myyjä sai käteen vasta sitten, kun menimme noutamaan kangaspuita (ja näin niiden kunnon, jossa ei kyllä ollut onneksi valittamista).


Ja tilakin kangaspuille löytyi (eikä sitäkään asiaa tarvinnut edes paljoa miettiä). Nopsaan vaan tyhjentämään aittaa, joka oli toiminut romuvarastona. Ja kun aitta saatiin nopeasti tyhjäksi (kiitos vaan pikku apulaistemme, poikiemme Alexin ja Marcon, jotka kantoivat pienimmät tavarat ketterästi pihalle, isille ja äidille jäi sitten se tavaroiden uudelleensijoittelu muihin varastoihin ;) ) ja kangaspuiden sovittuun noutoaikaan oli pari päivää, päätin sipaista aitan seiniin uutta maalia ja ihan oman maun mukaan!

Aitan seinien ja katon mintunvihreä sävy sai väistyä, hauska retrokaappi sai jäädä!

Kattomaaliksi kaivelin jämäpurkin kellarista ja seinissä on sitten sävy nimeltään Päiväuni!

Parin päivän aitan pesu- ja maalausurakan jälkeen hyppäsimme isännän kanssa autoon ja lähdimme hakemaan kangaspuita. Autossa vielä pyörittelin päässäni, että onkohan tämä nyt sittenkään viisasta...

Palapeli odottamassa kasaajaansa...

Siinä vaiheessa kun kangaspuut tykötarpeineen oli autosta purettu aittaan, minua hirvitti! Mietiskelin, että mitenköhän tuosta epämääräisestä läjästä puutavaraa VOI saada kangaspuut, minkäänlaisia kasausohjeita kun noihin ei varsinaisesti ole. Ja kun eläissäni en ollut nähnyt, kuinka kangspuut kasataan. Ja edessä häämöttävä loimen pujottelukin pelotti (sen tiesin, että loimi oli valmiina tukilla).


Mutta eipä epämääräinen kasa kauaa siellä joutunut odottamaan, soitto ystävälle (jolla oli kokemusta ennestään kangaspuiden kasauksesta vuosien takaa) perjantai- iltana ja kutsu kangaspuiden kasaustalkoisiin (kangaspuut tulivat meille siis torstai- iltana)!

Yllätys (ja helpotuskin) oli, että kangspuut oli kymmenen vuotta sitten purettu katkomatta loimia, jätesäkistä löytyi loimitukin lisäksi niidet, pirta ja kangastukki ja jopa pieni maton alku!). Loimet olivat edelleen käyttökelpoiset.

Kolmisen tuntia sen jälkeen, kun olimme aloittaneet kasausurakan, pääsimme suorittamaan koekudontaa. Tuon kolmen tunnin aikana ennätimme kangaspuita purkamaankin varmaan kolmisen kertaa enemmän ja vähemmän, kun huomasimme milloin minkäkin osan olevan väärässä paikassa tai väärinpäin. Pientä hienosäätöä ja valmista tuli. Ja voi että sitä tunnetta, kun sukkula sujahti ensimmäisen kerran loimien läpi... Kaikki ne epäilykset ja ajatukset, jotka päässäni pyöri tämän projektin alussa, katosi samoin tein. Ihanaa! Ei tarvitse miettiä, että matto pitää saada nopeasti valmiiksi, että mahdollinen seuraava kutoja pääsisi mattoaan paukuttamaan. Voi kutoa ihan omassa rauhassa ja omassa tahdissa. Voi aloittaa kutomisen sillon kun tahtoo (ja on aikaa), ja voi lopettaa kutomisen silloin kuin haluaa (tai malttaa).

Ja eikun paukuttamaan!

Ennen kuin pääsin kunnolla kutomista aloittamaan tai ensimmäistä mattoakaan suunnittelemaan, piti matonkuteet järjestellä edes suunnilleen väreittäin. Kuteita tuli kaupan mukana nimittäin varmasti kolme jätesäkillistä, ellei enemmän! Tuohon hommaan uhrasinkin yhden iltapäivän melkein kokonaan.


Vapun tienoilla sain paukuteltua ensimmäisen harjoitustyönikin valmiiksi (pihan haravointi sai väistyä pariksi päiväksi, ei kait sillä haravoinnilla NIIN kiire ole ;) ), pikku apulaiset tottakai välillä auttamassa kutomisessakin. Eihän siitä matosta kaunis tullut, toinen reuna juoksentelee paikoin miten haluaa, mutta harjoitus tehnee mestarin tässäkin hommassa. Ja voin "ylpeänä" kertoa, että se matto on itse tehty! Tuo kuvissa näkyvä matonalku on siis edellisen omistajan kutoma.


Tuolla odotteleekin jo jokunen lakana matonkuteiksi pääsyä. Odotellaan tässä nyt kauniita, lämpimiä ja keväisiä päiviä, auringossa nauttimisen lomassa voisi pitää naapurin mamman kanssa vaikka matonkuteidenleikkuutalkoot raittiissa ulkoilmassa!


Tämän kangaspuuhullutuksen lomassa olen saanut jopa hiukan ommeltuakin, muutaman pipon "tilauksesta" entiselle työkaverilleni sekä pari kestosidekokeilua (tilauksesta nekin). Nuoremman pojan huppari odottaa resoreita ja toisen pojan hupparin kankaat on jo hommattuna. Jospa sitä... Joskus. ;)