Intohimona pelti ja alumiini

Noita erinäköisiä purkkeja on talouteemme ihmeellisesti vuosien varrella kertynyt. Kaikki sai alkunsa siitä, kun sain tädiltäni punaisen Pauligin kahvipurkin omaan ekaan asuntoon muuttaessani. Hetkeä myöhemmin löysin kirpparilta raidalliset Marianne- ja Marimint- karkkipurkit, ne lähtivät mukaani, koska olivat yksinkertaisesti niin söpöjä!

Purkkikokoelmani. Nappasin samalla kuvan, kun pyyhkäisin pölyt tuolta kaapin ja purkkien päältä. Kuva on otettu pari kuukautta takaperin, sittemmin purkkeja on tullut jokunen lisää. Poikamme Marco (4,5 vuotta) huomaa muuten välittömästi, jos kokoelmaan on ilmestynyt yksikin uusi purkki!

Muutettuamme vuonna 2007 omakotitaloon, keksin asetella purkkeja keittiön kaappiemme päälle koristeeksi. Aluksi siellä oli niitä ne kolme kappaletta. Vähitellen niitä rupesi kirpputoreilta tarttumaan mukaan. Nyt alkaa keittiön kaapin päällys olla täynnä!

Viime viikolla tuli isoveljeni kanssa puhetta tuosta minun keräilystäni. Hän piti minua hiukan kahjona :) Veljeni kertoi, kuinka hän vastottain oli mennyt tyhjentämään ja remontoimaan erästä kuolinpesää (Ruotsissa): asunnosta oli kannettu jätesäkkitolkulla vanhoja kahvipannuja, kahvipurkkeja, kahvimyllyjä, kupariesineitä KAATOPAIKALLE! Minulle tuli hiukan suru puseroon, toisen roska on toisen aarre! Samalla ystäväni naapuri kertoili juuri uudistaneensa keittiönsä ja oli kantanut kaikki vanhat kahvipurkit roskiin :( Nykyisin tuo isäntäkin osaa jo kirppareilla katsella minulle uusia purkkeja, harmi vaan kun viime aikoina purkkien hinnat ovat kirppareillakin nousseet liki pilviin.

Nyt kun nuo kaapinpäällyset alkaa siis olla täynnä kahvipurkkeja, vaivihkaa meille on alkanut kerääntyä myös vanhoja, peltisiä sikari- ja karkkirasioita. Niille en ole vielä paikkaa keksinyt, eikä niitä vielä niin paljoa edes ole, ettäkö niitä kannattaisi vielä edes esitellä...

Sitten on vielä nämä:

 Tonkat toimivat kesällä kukka- asetelmien alusina (ja toisinaan ikävä kyllä poikien kuraleikeissä...). Peelarit ovat löytäneet paikkansa myös keittiöstä. Isoin alumiinitonkka on peräisin Nurmeksesta, mieheni kotipaikalta, reunimmainen alumiinitonkka on tuttavani mökiltä Lieksasta. Kaksi ruosteista tonkkaa on kirpparilöytöjä, haaveissa olisi hiekkapuhaltaa ja maalata nuo (joskus). Pienemmän ruosteisen tonkan kansi oli ruostunut kiinni, mutta onneksi meillä asustaa Pelle Peloton (isäntä siis), joka sai kannen irroteltua! Kansia ei kaikkiin ole enää tallessa, mutta minua se ei liiemmälti haittaa. Kansien puuttuminen ja lommot kertovat omalla tavallaan tonkkien tarinaa.